![]() |
||||
|
||||
|
Kirikallio on mainio paikka järjestää pieniä ja suuria juhlia, se toimii myös kokoontumistilana sekä tanssilavana. Tilaa on yhteensä lähes 700 neliömetriä,
josta kesäkäyttöön tarkoitetussa isossa salissa
noin 370 neliömetriä ja Isossa salissa on 200 - 220 istumapaikkaa, iso tanssilattia,
esiintymislava sekä 40 neliön baaritila tiskeineen
ja |
(klikkaa kuvaa) |
|||
|
Kirikallio sijaitsee korkealla ja valoisalla
paikalla aivan valtatie 8:n tuntumassa Pyhärannassa. Ympäristö
on rauhallinen ja parkkipaikkoja riittää. Raumalle on matkaa 17 km, Laitilaan 12 km ja Turkuun 75 km. |
|||
| Urheiluseura Ihoden Kirin ylläpitämä Kirikallio
on rakennettu jo 50-luvulla, Pyhärannan kunnalta lahjoituksena
saadulle tontille Tiloissa on 1990-luvulle asti pidetty niin aikuisten kuin nuortenkin tansseja talkoovoimin. Alun perin tilat oli tarkoitettu perinteisten lavatanssien pitämiseen, mutta viime vuosina kysyntä perhejuhlien ja muiden isojen kokoontumisten pitopaikasta kasvoi ja tämä antoi sysäyksen tilojen uudistamiseen. Rakennusta on toki laajennettu ja paranneltu vuosien varrella, mutta kesällä 2004 tilat kunnostettiin vastaamaan paremmin isojenkin juhlien vaatimuksia. Uudistamista vaati varsinkin keittiö ja samalla hankittiin muun muassa 240 uutta tuolia sekä lisää pöytiä. Avaran tanssitilan ansiosta tilat sopivat edelleen hyvin myös perinteisten lavatanssien järjestämiseen. |
|
|||